Kun Sinä muutut, maailmasi muuttuu


Ainoa pysyvä asia maan päällä on muutos.
Muutoksen toteuttamiseen tarvitaan uusi tapa ajatella.


Useimmat ihmiset aliarvioivat kykynsä ja mahdollisuutensa suuriin muutoksiin ja tekoihin. Eteen ei koskaan tunnu tulevan helppoa tai oikeaa hetkeä tehdä muutosta. Muutoksen on kuitenkin lähdettävä yksilöstä itsestään, vaikka se edelllyttäisikin, ja useimmiten edellyttää, omalta osaamis- ja mukavuusalueelta poistumista.

Me elämme keskellä muutoksia, pieniä ja suuria. Osa on ajan myötä vähitellen muuttuvia asioita ja osa äkillisiä, yllättäviä ja usein pelkoa herättäviä. Menestyäksemme meidän on opittava hyväksymään muutos ja opittava toimimaan muutoksessa nopeasti, mutta harkiten.

Pureudutaan keinoihin menestyä muutoksen pyörteissä nähden mahdollisuudet, mutta havaiten myös uhat.
Käydään läpi ihmismielen keinoja käsittellä muutosta.


”Kivikausi ei päättynyt siksi, että kivet loppuivat.”


Kysy lisää tai pyydä tarjous


Petri Niskanen on muutosvalmentaja. Tutustu Petriin ja katso hänen muut valmennukset tästä.